top of page

Asia

Valoo kasvoi nopeasti, mikä loi paineita taloushallinnon prosesseille, reaaliaikaiselle raportoinnille sekä ennustamisen ja budjetoinnin sujuvuudelle. Lisäksi kansainvälinen omistuspohja ja uudet rahoitusjärjestelyt lisäsivät IFRS-osaamisen tarvetta, johon yrityksellä ei ollut omaa erikoisosaajaa.

Ratkaisu

NISin konsultit auttoivat ottamaan käyttöön Adaptive Planning -järjestelmän nopealla aikataululla ja tuki Valoon taloustiimiä arjessa ja prosessien kehittämisessä. Lisäksi NISin konsulttien IFRS-asiantuntemuksen ansiosta Valoon raportointi parani, toiminta sujuvoitui ja yritys pystyi valmistautumaan seuraaviin kasvuvaiheisiin.

Valokuituliittymiä suomalaisiin koteihin tuova Valoo on kasvanut muutaman vuoden aikana nopeasti. Sisäisen laskennan Adaptive Planning -järjestelmän käyttöönotto olikin tärkeä askel kohti yrityksen reaaliaikaista raportointia, tiedolla johtamista sekä ennustamisen ja budjetointiprosessin sujuvoittamista. Järjestelmän käyttöönotto tehtiin suhteellisen pienellä tiimillä: Valoolta työryhmään kuului CFO Vesa Koivulan lisäksi Business Controller, NISiltä kaksi taloushallinnon konsulttia, Riina Valkama ja Henna Kettunen, sekä kaksi edustajaa järjestelmän tarjoajalta. Järjestelmä rakennettiin noin kolmessa kuukaudessa yrityksen johdon päivittäiseksi työkaluksi. Sen jälkeen projekti siirtyi toiseen vaiheeseen, ja integraatiot eri taloushallinnon järjestelmien välille valmistuivat asteittain vuoden 2023 aikana.

”Veimme projektin ensimmäisen vaiheen erityisen nopealla aikataululla maaliin. Tarvitsimme avuksemme kokeneita controllereita, jotta saimme talouden prosessit vastaamaan sekä kyvykkyydeltään että rakenteeltaan muutoksen niille asettamia raameja. Riina ja Henna veivät projektia itsenäisesti hyvällä draivilla eteenpäin. Ilman heitä integraation toteuttaminen ei olisi ollut tässä aikataulussa mahdollista”, Valoon CFO Vesa Koivula kertaa yhteistyötä.

Tukea myös koko taloushallintoon

Järjestelmäprojektin ohella NISin taloushallinnon konsultit Riina Valkama ja Henna Kettunen olivat tiiviisti koko taloustiimin tukena. Päivittäisten taloushallinnon töiden lisäksi projektitiimi oli muun muassa kehittämässä taloushallinnon prosesseja sekä edisti ennuste- ja budjettikierroksia. Koska yhtiö kasvaa nopeasti, asiakkaan taloustiimi sai NISiltä tukea myös uusien työntekijöiden perehdyttämiseen.

”Ensimmäisistä hetkistä lähtien meidät otettiin osaksi Valoon lämmintä työyhteisöä sekä taloustiimiä. Meidät kutsuttiin mukaan yrityksen kesäjuhliin sekä tiimin yhteisille lounaille. Projektin läpivieminen nopealla aikataululla mahdollisti ripeä toimenkuvan omaksuminen sekä mutkaton vuorovaikutus taloustiimin kanssa. Soljuva onkin sana, millä kuvaisimme erittäin onnistunutta sekä mielekästä yhteistyötämme”, NISin Riina ja Henna kiittelevät yhteistyötään Valoon kanssa.

Yrityksen kova kasvu ja kansainvälinen omistuspohja lisäsivät IFRS-osaamisen tarvetta

Valoon varsinainen liiketoiminta on kiihtynyt viimeisen vuoden aikana nopeasti. Yrityksessä on meneillään paljon kasvun, rahoituksen ja yrityskauppojen saralla. Esimerkiksi uudet rahoitusmallit ja muut muutostilanteet luovat uusia IFRS-raportoinnin tarpeita. Valoolla ei ollut näihin erityisosaamista vaativiin töihin keskittyvää henkilöä, eikä heillä ollut myöskään tarvetta palkata vakituista henkilöä tehtävään. Näin NISin IFRS-konsultti Jussi Jurvelin hyppäsi mukaan taloustiimiin.

”Valoolla oli keväällä 2023 akuutti IFRS-kauppahintalaskelman tehtävä. Ratkaisimme asian pikaisella aikataululla, ja sen jälkeen keskustelimme laajemmasta taloushallinnon yhteistyöstä. Jatkoimme syksyllä, jolloin katsoimme IFRS-kehitystyössä tulevaisuuteen. Suoraviivaistimme prosesseja ja teimme asioita, jotta asiakkaalla olisi malleja ja työkaluja valmiina seuraavaan kasvuvaiheeseen”, NISin Jurvelin avaa yhteistyötä, ja Valoon Koivula jatkaa:

”Yhteistyömme on sujunut tehokkaasti ja saumattomasti. Tekemämme työt on suhteutettu yrityksemme elinkaareen ja olemme tehneet yhdessä toimivia käytännönratkaisuja unohtamatta IFRS-viitekehyksen asettamia vaatimuksia. Projektin aloittaminen yrityksen kasvun alkutaipaleella on erittäin tärkeää toimintamme läpinäkyvyyden ja velvoitteiden täyttymisen kannalta.”

Henkilöstö

Tutustu asiantuntijaan

Valoo

Valoo on telealan yritys, joka rakentaa valokuituverkkoja ja tarjoaa nopeita internet-yhteyksiä kotitalouksille.

”Toteutimme projektin ensimmäisen vaiheen erityisen tiukalla aikataululla. Tarvitsimme kokeneiden controllereiden apua saadaksemme talousprosessit vastaamaan muutosten asettamia kehyksiä sekä kapasiteetin että rakenteen osalta. Riina ja Henna johtivat projektia itsenäisesti hyvällä otteella. Ilman heitä ei olisi ollut mahdollista toteuttaa integraatiota tässä aikataulussa”

”Toteutimme projektin ensimmäisen vaiheen erityisen tiukalla aikataululla. Tarvitsimme kokeneiden controllereiden apua saadaksemme talousprosessit vastaamaan muutosten asettamia kehyksiä sekä kapasiteetin että rakenteen osalta. Riina ja Henna johtivat projektia itsenäisesti hyvällä otteella. Ilman heitä ei olisi ollut mahdollista toteuttaa integraatiota tässä aikataulussa”
Vesa Koivula
Chief Financial Officer Valoo
getty-images-_lGawzEwcbk-unsplash.jpg

Vahvista yritystäsi Interim-asiantuntijalla

Onko yrityksesi kasvamassa, muutoksen keskellä tai muuten kriittisessä tilanteessa? NIS on luotettava kumppanisi vaativissa talouden haasteissa. Autamme löytämään parhaat interim-osaajat aina CFO:sta projektipäällikköön, juuri silloin kun tarvitset.

_N9A3074.jpg
bottom of page